Useimmat suuret kaivokset edellyttävät huomattavia investointeja infrastruktuuriin, jotta kaivostoiminta onnistuisi. Laajan finanssikriisin seurauksena kaivosala kärsii kuitenkin valtavasta pääomapulasta, ja sijoittajat ja rahoittajat etsivät sijoituksia, joiden riskiprofiili on pienempi ja tuotto luotettava. Samanaikaisesti uudet kaivoshankkeet sijoittuvat yhä syrjäisemmille alueille, mikä edellyttää laajempaa ja monimutkaisempaa infrastruktuuria. Paikalliset sidosryhmät painostavat yhä enemmän kehittämään infrastruktuuria ei enää pelkästään kaivostoimintaa varten, vaan kehittämään monikäyttöistä ja monikäyttöistä infrastruktuuria mineraalivarojen arvon lisäämiseksi. Näiden kehityssuuntausten yhteisvaikutuksesta kaivosyhtiöiden on erittäin vaikea saada pääomaa, jota ne tarvitsevat investoidakseen hankkeisiin, jotka edellyttävät ratkaisevan tärkeää infrastruktuuria. Tämän artikkelin tarkoituksena on ymmärtää, miten kaivosyhtiöt voivat parantaa rahoituksen saatavuutta infrastruktuurin kehittämiseen.
Kaivosyhtiöt jäsentävät paremmin rahoituksen saantia hankkeille, joihin liittyy suuria infrastruktuuritarpeita.
Kaivosalan ja rahoitusyhteisön perusteellisen tutkimuksen sekä asiakirjoihin perustuvan tutkimuksen perusteella on määritetty kaivosyhtiöiden yleiset mallit, joiden avulla ne voivat saada rahoitusta hankkeisiin, joihin liittyy mittavia infrastruktuuritarpeita. Lisähavainnoista käy ilmi, että vaikka pääomaa on saatavilla, investointeja haittaavat houkuttelevat riski- ja tuottoprofiilit sekä epäselvät roolit ja vastuut omaisuuserien rahoituksessa ja kehittämisessä. Tämä pätee erityisesti hankkeisiin, joissa infrastruktuurin on tarkoitus olla monikäyttöinen/monikäyttöinen, sillä nämä hankkeet ovat yleensä monimutkaisempia, niiden rahoitusvaatimukset ovat useimmiten korkeammat ja ne sijaitsevat usein alueilla, joilla valtion riskin määrä on suuri ja lainsäädäntö- ja sääntelykehys heikko. Kaikki nämä tekijät yhdessä pahentavat rahoitushaastetta.
Kaivosyhtiöiden tärkeimmät yleiset mallit sellaisten hankkeiden rahoittamiseksi, joihin liittyy suuria infrastruktuurikomponentteja, ovat seuraavat:
- Solo: Jotkut kaivosyhtiöt rahoittavat, rakentavat, käyttävät ja ylläpitävät infrastruktuuriaan itsenäisesti.
- Sopimus: Kaivosyhtiöt voivat investoida osittain tai kokonaan Solo-mallin kautta ja toimia kumppanina kolmannen osapuolen palveluntarjoajan (palveluntarjoajien) kanssa, joka (jotka) ottaa (ottavat) vastatakseen hankkeen infrastruktuurin rakentamisesta, toiminnasta ja ylläpidosta.
- Valtion rahoitus: Vaikka luottokelpoiset maat ovat pystyneet hankkimaan pääomamarkkinoilta pääomaa kaivosinfrastruktuurinsa ylläpitämiseksi, vähemmän kehittyneet maat, joilla ei ole suotuisia luottoluokituksia, ovat turvautuneet monenvälisten järjestöjen, kuten Maailmanpankin, ja muiden instituutioiden myöntämään edulliseen rahoitukseen rahoittaakseen kaivoshankkeitaan joko suoralla lainanannolla tai luottokelpoisuuden parantamisella.
- Yritysrahoitus: Yritysrahoituksessa rahoittajat myöntävät lainan hankkeen rahoittajalle, joka käyttää tulot hankkeen rahoittamiseen yleensä paikallisen tytäryhtiön kautta. Yritysrahoituksen etuna on se, että sitä myönnetään usein paremmilla ehdoilla kuin rajoitetun takautumisoikeuden omaavaa velkaa, koska takaisinmaksun lähteenä on rahoittajan koko toiminta.
- Hankerahoitus: Hankerahoituksessa rahoittajat tarkastelevat itse hankkeen (tässä tapauksessa kaivosinfrastruktuurin) kassavirtoja velan takaisinmaksun lähteenä, eivätkä yritystä tai valtiota. Sitä kuvataan myös “sopimuspohjaiseksi” rahoitustekniikaksi, koska hankkeen eri osallistujien vastuut on määritelty useissa sopimuksissa. Rahoittajat tekevät rahoituspäätöksensä sen perusteella, miten he arvioivat hankeyhtiön teknistä ja taloudellista kykyä suoriutua näistä sopimuksista.
- Erityisrahoitusyhtiö: Sijoittaja tai sijoittajaryhmä voi rahoittaa, rakentaa, omistaa ja käyttää infrastruktuurihyödykettä riippumattoman rahoitusvälineen kautta.
- Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet: Julkisen sektorin viranomaisen, kaivosyhtiön, monenvälisten kehityspankkien ja mahdollisesti muiden yksityisten yritysten väliset keskipitkän tai pitkän aikavälin sopimukset, joissa infrastruktuurin rahoitus ja vastuut niputetaan yhteen hankkeen suunnittelun, rakentamisen, käytön ja ylläpidon ajaksi.
Millä tahansa näistä malleista voidaan rahoittaa tehokkaasti hankkeita, joihin liittyy suuria infrastruktuuritarpeita, ja niitä voidaan käyttää yhdessä tai erikseen hankkeen luonteesta ja osapuolten riskiprofiilista ja tarpeista riippuen.
Miten parantaa pääoman saatavuutta infrastruktuurin kehittämiseen.
Helpottaakseen pääoman saantia infrastruktuuri-investointeihin kaivosyhtiöiden on vähennettävä riskiprofiilia ja määriteltävä roolit ja vastuut omaisuuserien rahoituksessa, rakentamisessa, käytössä ja ylläpidossa. On epätodennäköistä, että mitkään infrastruktuuri-investointimallit korjaavat näitä ongelmia. Pikemminkin yritysten, isäntämaiden hallitusten ja sijoittajien on pohdittava, miten nykyisiä malleja voidaan parantaa haasteiden voittamiseksi. Seuraavassa esitetään tehokkaat menetelmät tähän tarkoitukseen:
- Infrastruktuuri-investointien riskiprofiilin minimointi
- Odotusten hallinta
- Uuden sijoittajaluokan mobilisointi
Näitä lähestymistapoja voidaan käyttää itsenäisesti tai yhdessä infrastruktuurin kehittämiseen tarvittavan pääoman saatavuuden parantamiseksi.
Riskienhallinta
Tällä hetkellä yksi kaivosalan investointitoimintaa haittaavista tekijöistä on merkittävät investointiriskit. Kaivosyhtiöiden perusongelma on investointihankkeiden perusteellinen tutkiminen, riskien arviointi ja investointiriskien hallinta.
Kun muotoillaan erillisiä toimenpiteitä investointiriskin ja ennalta suunniteltujen taloudellisten tulosten saavuttamiseen liittyvän epävarmuuden vähentämiseksi, olisi harkittava organisaation mahdollisuutta siirtää riski vakuutusyhtiölle, riskien uudelleenjakoa kaikkien investointihankkeeseen osallistuvien kesken ja itsevakuuttamista.
Jos olet kaivosyhtiö, joka etsii infrastruktuurihankkeesi rahoitusta tai sijoittajia, ota yhteyttä Damalionin asiantuntijaan nyt.
